Jos seurailit tuona torstaina Takala.infoa, sait varmastikin jonkin sortin informaatioähkyn – sisälsihän se seitsemän bloggausta reilun seitsemän tunnin sisällä.

Mitä opin?

Tapahtuman teema oli design, minulle sen teemaksi muodostui lähinnä tarina. Jos minun pitäisi kiteyttää homma kolmeen aiheeseen:

• Uskalla ratkaista asioita leikin kautta
• Heittäydy tarinankertojaksi
• Ole rohkeasti erilainen

Minun punainen lankani ainakin yritti kosketella asioita henkilökohtaisen kautta. Onhan Takala.info minun henkilökohtaisen brändini paikka. Kaikki tuo tieto, jota viestintäväelle eri organisaatioihin annettiin, on aivan hyvin suhteutettavissa yksittäisen asiantuntijan viestinnän suunnitteluun.

Oikeastaan väittäisin, että sieltä sen nimenomaan pitäisi lähteäkin: yksitttäisistä asiantuntijoista ja osaajista kokonaisten organisaatioiden suuntaviivojen sijasta. Sitä minä yritän Zentollakin viestiä, toivoisin ammattilaisten lähtevän sosiaaliseen mediaankin omaa osaamistaan näyttämään eikä vain maalailemaan pintapuolista tarinaa jonkin viestintäosaston armosta.

Toisin sanoen, ammattilaiset: näyttäkää elonmerkkinne!

Oma osallisuuteni

Entäs sitten se itse työtehtäväni? Se livebloggaaminen? Hurjaa puuhaa, noin lyhyessä ajassa synnyttää edes erehdyttävästi älykästä tekstiä.

Haasteita aiheuttivat lievät annettujen otsikkojen ohipuhumiset, esimerkiksi minä odotin Pekka Loirin informaatiomuotoilulta jotain aivan muuta kuin mitä sieltä tuli. No, tämä ongelma on kaikissa tällaisissa tapahtumissa. Nyt se vain tuntui omalla kohdalla konkreettisemmalta, siitä kun piti synnyttää pikavauhtia teksti ja esivalmistelu oli tehty otsikon mukaan.

On epäilemättä haastavaa rakentaa tällaisten tapahtumien ohjelmistoa. Maksullinen tapahtuma, johon osallistuvat ovat varmasti olleet kuulemassa yhtä jos toistakin seminaaria. Heidän maksamallaan hinnalla sisällön on parempi olla hyvää… miksi minun sitten teki mieli täälläkin kiljaista “Entäs sitte?”

Ehkä minä vain odotan jotain aivan muuta kuin muut viestintäihmiset.

Bloggasin 7 tekstiä. Niitä epäilemättä viilataan vielä, eivätkä niistä kaikki varmastikaan pääse osalliseksi kirjasta, joka niistä on tarkoitus tehdä. Toivoakseni joku lukijoista sai jotain irti.

Lähtisinkö vastaavaan proggikseen uudestaan mukaan? Lähtisin, mutta ehkä hieman eri aiheesta.

Minä olen Angry Birds -neitsyt, voinko siis edes puhua asiasta? Angry birds on voinut valloittaa maailman, muttei minua! Sen sijaan minut on kyllä valloittanut se, että tässä tehdään maailman pelihistoriassa selvää jälkeä.

Pitää uskaltaa tehdä

Rovion (ja Angry Birdsin) kasvu on aivan karmaisevalla vauhdilla etenevä asia, se on ehkä oma luonnonvoimansa. Heille kaksi pyhää asiaa ovat heidän faninsa ja heidän brändinsä, niiden eteen tehdään kaikki.

Ja kaikkea ne piru vie tekevät, ei ole peliä pelaamatonkaan voinut välttyä erilaisilta uutisilta. Kuuluu olevan keittokirjaa ja muita kirjoja tulossa, kuuluu olevan tavoitteena olla kaikkien kaikilla näytöillä, kuuluu tulevan elokuvaa ja samalla on pöyristyttävä määrä piraattituotteita kiusana! Kaikki tunnistavat eikä se enää tunnu miltään.

Vaatii vaatimattomuudestaan kuuluisan maan kasvateilta uskallusta näin röyhkeästi vain tehdä.

Vesterbacka tekee varsin selväksi, että tavoitteet ovat alusta alkaen olleet isot ja ne suurenevat kokoajan. 100 miljoonan latauksen tavoitteesta on tultu monen muun tavoitteen kautta haluun olla Kiinan suurin viihdebrändi. Ei ole mitään nöyristelevää “no katotaan sitte myöhemmin” -asennetta ja homma toimii.

Hoitavat viestintänsäkin itse, ei mitään ulkoistamista koska viestintä on tärkeä osa strategiaa. Ja toimivat äärimmäisen nopeasti, suoraan faneille pelin kautta.

Asennetta suomalaiset

Vaatimattomuus saattaa kaunistaa, mutta ei se tarkoita sitä etteikö omasta tuotteesta kannattaisi tuntea ylpeyttä. Jos ja kun teet hyvää duunia, röyhistä rintaasi ja näytä se sun duuni!

“Se on vaan ja ainoastaan asenteesta kiinni.”
- Peter Vesterbacka, Mighty Eagle

Vesterbackan mukaan osaaminen ei ole meidän ongelma, suomalaiset on hyviä siinä mitä tekevät. Pitää vaan tajuta se itsekin ja vaihtaa asennetta, vetää se henkinen raivoisan punainen huppari päälle.

Vaikka kilpailijasta ja joukosta pitääkin erota, se ei tarkoita sitä etteikö niiltä joukoilta voisi oppia jotain. Pitäähän sinun tietää, mikä tekemisistäsi eroaa heidän puuhistaan. Roviokin on pelien ja niihin liittyvän fanitavaran suhteen analysoinut niiden alojen johtavia toimijoita. Sitten he ovat tuoneet oman juttunsa mukaan. Tavoite on tietysti myydä sitä omaa juttua enemmän kuin Disney, Sanrio…

Ja kaikki lähti liikkeelle yksinkertaisista vektorimölleistä. Siitä vähän perspektiiviä.

Luin Lupa toimia eri tavalla -teoksen keväällä kevyesti iltasaduksi. Kaipasinkin vähän lupaa tehdä asioita toisin. Tuulenmäki antoi minulle luvan, mutta osasinko ottaa neuvosta vaarin ja sen välihousut?

Otetaanpa uusi yritys.

Agenda tekee hyvää

Lähdetään liikkeelle siitä, että Tuulenmäki kehottaa keksimään oman tittelin uudestaan. Tituleerasin itseni vähän aika sitten sosiaalisen median syvänmerensukeltajaksi, joten voinen tässä kohdassa sanoa “check!” Sen sijaan luopa katseesi käyntikorttiisi, mitä siellä seisoo?

Oletettavasti siellä seisoo nimi, mutta vilkaisepa ympärillesi. Missä se tietynniminen henkilö seisoo? Mietipä millaisen se ympäristö on tästä tietynnimisestä henkilöstä tehnyt? Satakunta teki ainakin minusta kettuilijan. Sopiikohan allekirjoittaneen henkilöbrändiin tai edes agendaan… Ainakin osaan varautua, niinkuin meidän kaikkien suomalaisten on Tuulenmäen sanojen mukaan pakko: talvi tulee. Niin ne Game of Thrones -sarjassakin ne Starkit motossaan väittävät.

No, niillä korteilla eli ominaisuuksilla mitä on saatu pelataan. Toivottavasti oikeaa peliä. Pelaa eri peliä kuin muut! Tuulenmäki kehottaa tekemään samoja asioita kuin muut, mutta eri tavalla – omalla tavalla.

Nii että mikä se sun agenda olikaan?

Eri juttua tekemään

Ei pidä langeta kopioimaan kilpailijan tekemisiä, vaan haetaan se oma ääni ja omat innovaatiot. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä, eikä mitään valtavaa. Se on ollut lentämistä vain kahden kaupungin väliä, se on ollut kuntoiluohjelman tekemistä pelikonsolille…

Meillä kullakin on omat kohderyhmämme. Ja meidän jokaisen pitäisi heti ensitilassa ajatella seuraavan tekomme kohdeyleisöksi joku, joka ei kuulu edellisten tekojemme kohteisiin. Ja hei, ei heitetä sitä kohderyhmää ulos vaikka tilaisuus loppuu!

“Paras viestintä on toimimista eri tavalla!”

Ihan vaan eri tavalla. Ei – voi – olla – niin – vaikeaa? Herää kysymys, miksi minunkin on niin vaikeaa tehdä pieniä juttuja ja hahmotella ihmeellisiä isoja linjoja. Pitäisi vaan haastaa kaikkien muiden samalla tavalla tekemiset omien ideoiden laadulla ja laskea omaa kokeilukynnystä.

Pitäisi muuten toimia sekä henkilö- että organisaatiobrändäyksen tasolla.

Miten sitten pitäisi ajatella?

No ei kai sitä nyt voi kukaan kertoa, se tulee sieltä omien korvien välistä. Kuhan ajattelet riittävän isosti, lähdet heti liikkeelle ja uskallat tehdä virheitä, joista syntyy uutta tarinaa. Stop työryhmille, go leikille!

Ennen kuin se ajatus tulee, voisin kaupassa valita sinkkuutta ilmaisevan violetin ostoskorin… jos se vain olisi mahdollista. Tuulenmäen tarinassa se on.

Tee siis toisin. Luvan kanssa.

Allekirjoittaneen historiaa on kirjoitettu kalevalakoruinkin, niinkuin varmasti monen muunkin suomalaisen. Jokapäiväiseen tarinaani kuuluu koruttomasti Kalevala Korun sormus. En siis ihmettele pätkääkään, että yritys kehoittaa astumaan tarinaan ja on tuonut markkinoille konkreettisesti kuluttajantarina-tuotteen: My Saaga.

Miten hienoa tarinankerronta onkaan

Tarinankerronta ei ole mahdollisimman lyhyessä ajassa mahdollisimman paljon. Yhdenkään yrityksen tai organisaation ei tule siihen kyetä, vaan kannattaa lähteä liikkeelle harkinnalla ja keskustelulla. Tarinan sankari ei koskaan ole yritys – se on aina asiakas!

Kalevala Koru lähti liikkeelle kansallispuvuista ja Kalevalan tarinoista. Se on saapunut tatuoituihin persoonallisuuksiin ja jokapäiväiseen elämään.

Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkine klisheineenkin tarina ei missään nimessä ole steriili.

Älä unohda, että tarina elää mitä pidemmälle mennään. Historiaa syntyy ja tarinaa päivitetään ja täydennetään.

“Olipa kerran…”

Olinko se minä, ratkaisiko juuri minun ääneni tuotekehityksen järjestämän äänestyksen? Tietysti olin, minä olen tämän tarinan sankari.

Kalevala Koru on onnistunut saamaan tarinaansa hämmentäviä tahoja ja varsin erilaisia ihmisiä, ja mikä sen parempaa olisikaan kuin täysin yllättävä twisti tarinassa? Kulttuurinaisia, hevihemmoja, tiedä mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan.

Lares kertoo, kuinka vanhoista tarinoista on pyyhitty pölyjä ja reilusti modernisoitu tuloksen tekemiseksi. Torin vasara ei tietenkään ole kalevalakorulaista keksintöä, mutta hyödyn he ovat asiasta ottaneet irti. Vanhoissa tarinoissa on vahvaa voimaa, älä epäröi repäistä sieltä inspiraatiota.

Hienoa tietysti on, että suomalaiset (ja muutkin) kertovat oman kalevalakoru-tarinansa myös Kalevala Korulle. Raavas kokkikin esittelee avoimesti myyjättärelle Kalevala Koru -tatuointinsa! Mieti, miten ikuista tarinaa siinä kerrotaan?

Ilmeinen ja alleviivava symboliikka vaihtuu saumattomasti laajemman näkemyksen kerrontaan, taitavan kertojan käsissä. Kalevala Korun strategia on kertoa luovaa, luontevaa ja hauskaa juttua.

Kalevala Korulla on käsissään mahtava osallistava voima, kukapa nyt ei tahtoisi oman jälkensä näkyvän näissä koruissa? MySaaga-sarjalla on kuluttajakilpailunsa ja Helsingin arkkitehtoorisia yksityiskohtia koottiin kuluttajien voimin: mitkä ehdotuksista päätyvät koruiksi, se jää nähtäväksi! Lares on varma, että tarinankerronnan tulevaisuus lepää kuluttajissa ja heidän osallistamisessaan. Siitä on helppo olla samaa mieltä – kuluttaja on toden tarinan sankari.

Minun tarinaani osuvat nämä korut nyt ja ne tulevat osumaan siihen tulevaisuudessa. Ehkäpä jopa konkreettisesti iholle asti.

Minä tuskin olen kaunis ja toimivuuskin on vähän siinä ja siinä, mutta nyt on onneksi kyse informaatiomuotoilusta eikä minusta. Pekka Loiriin tekijänä olen tutustunut visuaalisen suunnittelun opiskelujen puitteissa, onhan hänen aikaansaannoksiaan muun muassa kirja Typo ja Lahti Poster Biennale kuuluu asiaan.

Ja mitä informaatiomuotoiluun tulee, sydämeni sykähtelee innokkaasti näyttävälle infografiikalle. Esimerkiksi GOOD tarjoilee ilahduttavan havainnollisia ja näyttäviä infograffoja seuraajilleen. Informaatiomuotoilu toki yltää paljon pidemmälle, se yltää kaikkialle!

Perverssi suhde visuaalisuuteen

Loiri ja minä saatamme olla visuaalisia ihmisiä, mutta kaikki eivät ole kaltaisiamme. Tähän tulokseen on tullut Loirikin maailmalla matkatessaan.

“Uusien ajatusten keksiminen ei ole lopulta kovin vaikeaa.
Vaikeaa on päästä vanhoista eroon.”
- Pekka Loiri, graafinen muotoilija

Kaikki me, perverssiä kyllä, lähetämme viestiä olemuksellamme ja toimillamme. Loirin mielestä meidän pitää olla asiasta tietoisia ja minä haluan täydentää: lähteköön henkilöbrändäyksesi viimeistään tästä liikkeelle, mieti mitä nyt jo olemuksellasi viestit!

Tuoksu, äänet, eivät välttämättä tule ensimmäisenä mieleen kun muotoilua ja viestintää ajatellaan. Loiri kuitenkin toi selvästi esille, että jos tuoksuu tai jokin kuulostaa väärältä, sillä on merkitystä. Merkityksellistä ei ole siis vain se tarinan sisältö, vain myös ääni jolla sitä kerrotaan.

Kosketeltavaa tekstuuri-internetiä odotellessa…

Suunnittele hyvää

Loirin suurin rakkaus, uskontunnustus on Kaj Franckin koboltinsininen Kartio-lasi. Se häntä puhuttelee ja miellyttää. Sitä on Suomesta viety maailmalle ja se meistä tunnetaankin – Loirin suunnattomaksi iloksi. Eikä siinä, Kartiosta on helppo pitää ja sitä on ilo omistaa.

Franck teki Kartion kaikkea muuta kuin omaksi nimekseen, hän suunnitteli sen käytettäväksi. Siinä se idea piilee.

Tarina kertoo, että Loiri kävi kävelyllä Ruoholahdessa. Siellä hän selvästi huolestui siitä, että suunnittelu ei esimerkiksi Nokian kaltaisessa yrityksessä yllä rakennusten pihalle asti. Vakuutusyhtiö Varman pihalle arkkitehtoonista suunnittelua sen sijaan ylsi. Tajuammeko miten pitkälle suunnitelman tarve ulottuu?

Hyvä on hyvää. Laatu merkitsee. Hyvyys ja laatu eivät mene ohi muodin oikusta!

Pidetään siis kiinni siitä, että tehdään hyvää ja laadukasta. Olipa kyseessä sitten henkilöbrändin eli yksittäisen ammattilaisen tai kokonaisen organisaation tuottama informaatio, se ulottuu lähelle ja se ulottuu kauas. Se on pitkäjänteistä eikä hätkähdä vähästä.

Nyt kun ymmärrän tämän, tuleeko minusta henkilöbrändinä kauniimpi?

Henkilökohtaisesti olen tehnyt vain lyhyitä ulkomaan ekskursioita, en ole koskaan asunut ulkomailla – ellei Satakuntaa lasketa. En siis ole juuri päässyt ulkomailla miettimään suomalaista kilpailukykyä, vaikka epäilemättä olen ainakin suomalaiseen designiin matkustaessani törmännyt.

Kotimaassa taas designia elää ja hengittää, tuleeko sitä koskaan tarkastelua erikseen? Tarkasteluhan voi alkaakin minusta itsestäni.

Miten hyvin designattu Suomi on?

Maabrändi on jo tuttu juttu, kohta on kulunut vuosi Tehtävä Suomelle -julkaisusta ja työ jatkuu edelleen. Mielikuva Suomesta on meille itsellemmekin turhan lattea ja litteä, ihan totta se on ettemme me sitä saa jotenkin itsestämme vain ulos!

Voi tätä suomalaista “en mie mittää, elä sie minusta välitä” -mentaliteettia, sanonpahan vaan.

Snow-How on erinomainen esimerkki siitä, että otamme yhden oman litteän, lattean osaamisalueemme ja hyödynnämme sen. Lumemme voi olla pelottava asia monillekin vierailijoillemme, otetaan pelko pois sieltä! Muuallakin kuin “aina” avoimilla lentokentillä. Tällaisia kohteita on mielestäni lumen lisäksi monia, joiden tarina pitäisi kääntää uuteen suuntaan.

Tarina, jonka kertomisesta tänään puhutaan uskomattomia määriä, on vain tarina jos sitä ei pysty mittaamaan ja tekemään rahaksi.  Ja mittaamisen tapojahan löytyy, tällä sosiaalisen median aikakaudella!

Vielä kun nähtäisiin tarinankerronnassa Kalevalan ohi.

Suomalaiset puhukaa lujempaa ja kerraten!

Mirkku Kullberg tuo rehellisesti esiin yhden Artekin ongelmista: viestiä ei osata toistaa riittävän usein. Ja täytyy myöntää, että usein tulee vastaan mentaliteetti, että kyllä tästä on jo puhuttu ja kaikki tietää.

Eivät kaikki ole koko ajan kuulemassa! Uusinnot perustelevat itsensä televisiossakin, jos toimitaan Artekin “toista kaikki 7000 kertaa” -säännön mukaisesti.

Pitäisi uskaltaa puhua sekä positiivisista että niistä väkisinkin uutisoitavista negatiivista asioista. Pitäisi kertoa mitä neutraalia tapahtuu, pitää kertoa sitä omaa tarinaa ja pitää vähän (enemmänkin) meteliä itsestään. Puhukaa lujempaa, pääskää eteenpäin saunasta ja sisusta!

Oman osaamisen esille tuominen niin organisaatio kuin yksittäisten ammattilaisten suhteen on erityisen tärkeää. Suomen kilpailukyky syntyy sinusta!

Viestinnän muotoilu on ehkä hämmennystä aiheuttavaa, älä siitä välitä, heittäydy tuleen.

Allekirjoittaneen mobiilius lähentelee koko ajan enemmän ja enemmän hyperiä. Myös fiilikset mobiilipalveluiden muotoilusta aiheuttavat laajanlaisia tunnetiloja. Kanssaihmiseni taas varmastikin toivoisivat, että laajentaisin tajuntaani jotenkin muuten kuin mobiilisti. Onneksi voin aina käännyttää heidätkin tsekkaamaan itsensä Foursquareen tai tekemään kaikkea muuta kivaa kännyköillään. Minulla on tietynlainen intohimoinen rakkaussuhteeni mobiilimaailmaan ja haluan muiden jakavan sen, niin suunnittelijoiden kuin kanssaihmisteni.

Pauliina Ahokas kertoi Lindholmia tituleeratun “matkapuhelinkäyttäjien kummisedäksi”. Ahokas myös kertoo Lindholmin uskovan, että ruoan ja palvelusuunnittelun välillä on yhteys. Mikäs sen mielenkiintoisempaa tälle intohimoiselle syöjälle?

Intohimo syntyy syödessä?

1994 Lindholmin intohimo syntyi, kun hän sai “jostakin” otetta, vaikka professorit eivät ehkä olleet ihan samaa mieltä. Eikä hän tähän päiväänkään mennessä ole omastakaan mielestään pystynyt määrittelemään designin hinnan merkitystä, josta se ajatus silloin lähti.

Ytimessä on kuitenkin se, että on muun muassa halu ymmärtää käyttäjää paremmin. “Yes we can Think different.” kahden kuuluisan lausunnon yhdistelmään kiteytyy designin intohimo.

Esimerkkinä on Fjordin Matti, joka harrastaa englantilaista teatteria ja burleskia, suunnittelemassa amerikkalaisen jalkapallon pariin keskittyvää mobiilipeliä. Ei siis voisi olla parempaa suunnittelijaa? Burleskinautiskelijan näkemys aivan toisenlaisesta kontaktilajista sohvaperunoille on pakko olla jotain ainutlaatuista – intohimoista.

Minä elän syödäkseni (ja syön elääkseni), siinä on liikkeellä sellaiset voimat, että varmasti kyseistä intohimoa riittää viestintätoimiinikin.

Mitä vain voidaan tehdä paremmin

Lindholm väittää pienten start upien muokkaavan myös isompien, hitaasti väyliltään kääntyvien, organisaatioiden toimia. Pikkuiset reagoivat ihmisten eli asiakkaiden toiveisiin huomattavasti ketterämmin ja intohimoisemmin, sitten se intohimo tarttuu isoihin tahoihin milloin mitäkin reittiä. Kuhan se lähtökohta on loppukäyttäjän sydämen asioissa.

Applen iPadkin lähti kuluttajabriiffistä “jotain mitä voidaan käyttää sohvalla”.

Wow-suunnittelun ohi ajaa väistämättä “Of course” -suunnittelu, se nyt lienee selvää? En minäkään käytä kovin kauan mitään vau-tyyppistä, jos sitä paremmin toimii jokin tottakai-palvelu.  Se “tottakai” kun yleensä vaan on paremmin.

Lindholm tuo esille esimerkiksi Ikean ja Alessin suunnittelun, Alessi ohjaa muotoilua enemmän sydämellä. Kunpaa joudutaan hakkeroimaan? Ikeaapa tietysti. Käyttäjät valuttavat omaa sydänvertaan Ikean massatuotteisiin – joutuvat parantelemaan tuotteita sinne tottakai-suuntaan.

“Mä uskon, että arvo kasvaa kun mennään sydämen suuntaan.”

Kuulostaa siltä, että organisaatiorakenne parhaimmillaan käyttäjäkeskeisimmiksi muuttumisen ohella litistyy. Jotta kaikkien meidän sydämet sykkisivät yhteiseen intohimoiseen tahtiin, pitäisi loppukäyttäjät, tekijät, esimiehet ja kaikki tuoda saman leikkiin.

Minä haluan olla parantamassa ja rakastamassa palveluita, joita minä “vain” käytän. Entä sinä?

Minun mielessäni sen johdosta pyörii: mitä minä viestintäammattilaisena opin designammattilaisilta ja mitä minä viestintäammattilaisena voin opettaa designammattilaiselle? Kävin kouluni taiteilijoiden ja designammatteihin pyrkivien parissa, alunperin itsekin visuaaliseksi suunnittelijaksi eli jonkin sortin designeriksi valmistuen. Niin vain minusta kuitenkin kasvoi oikeissa töissä viestintäammattilainen kuin varkain.

Leikistä se lähtee

Pauliina Ahokkaan alkusanoin “Helena on tosi lahjakas leikkijä” ja minusta se on oiva lähtökohta sekä designille että viestinnälle. Helena väittää viestinnän olevan muotoilua ja muotoilun olevan viestintää. Ja varmasti enemmän tai vähemmän kuin leikin tekoa.

Muotoilu on mitä suurimmassa määrin yhteistyötä tai -leikkiä, se lähtee nykyään liikkeelle vaikka bloggaavasta kansanosasta! Siis sinusta ja minusta, ihan yhtälailla kuin taiteesta tai puhtaalta pöydältä. On hyvä ymmärtää, että harrastelijakin voi vaikka muotiblogillaan tai Flickrin valokuvagalleriallaan vaikuttaa suomalaisen muotoilun tulevaisuuteen. En ehkä ruokablogissa edes tiedä opettavani jotakuta muotoilijaa tai viestijää viestimään tai muotoilemaan. Käyttäjälähtöisyyttä sanan todellisessa merkityksessä!

Esimerkkinä Hyvönen heitti heti alkuun Blue1:n uudet uniikit Boeing 717 -koneet eli Flowing-laivue. Jokaisella koneella on oma ilmeensä, Aalto-yliopiston opiskelijoiden suunnittelemia kaikki. Ja jokainen kone viestii suomalaista muotoilua maailman kentillä. Olisinpa ollut kärpäsenä katossa, kun tätä työtä tehtiin. Millaisiakohan miniatyyreja ilmoilla pärisi?

Omien opintojeni parissa Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa muistan leikkineeni, eräänkin kerran naulasimme A3-arkkeja Sorin aukion hiekkaan. Vailla mitään erityisen järkevää syytä.

Viestinnän ja muotoilun merkitys

Hyvönen lainaa Antti Hautamäen ajatusta, jonka mukaan muotoilu kertoo aina tarinaa. Tarinankerronta meidän aikuisten mielissä hyvin usein yhdistynee lapsiin ja sitä myöden siihen leikkiin.

Ehkä leikki on ainoa tapa ratkaista ongelmia, erilaisista ihmisistä muodostuvissa ryhmissä. Leikin keinoin pääsee helpommin sen kuuluisan laatikon ulkopuolelle, ja onhan se totuus, että kun lapsena leikin löysin vieraidenkin penskojen kanssa yhteisen kielen nopeammin kuin aikuisiällä ikinä. Aikuisillekin leikki voi olla muutakin kuin tiimin rakentamista!

“Pystyvät yksilö, kyvykkäät joukot” kiteytys Demokselta on Hyvöselle tämän vuoden henkilökohtainen teema. Pystyyhän sitä tosiaan yksinkin, mutta joukossa piilee kykyjä joista ei välttämättä yksin osaa edes unelmoida. Merkityksellistä olisi siis tajuta jakaa sitä omaa osaamista ammatin luomien rajojen yli – vaikka leikkiä lyöden – muillekin. Hyvään lopputulokseen pääsemiseksi tarvitaan monialainen joukko.

Yleisökysymyksenä esitetty “miten luodaan luontevia kohtaamisia?” Ja Hyvösen vastaus “seinät pois ja tyynyröykkiöitä käytävälle” on epäilemättä oikea konsti lähteä liikkeelle. Mieleen juolahtavat väkisinkin erinäiset kuuluisat leikkisättoimistot, kuten Google .

Ehkäpä tänään löydän siis uuden leikkikaverin, jonka kanssa löydämme ratkaisun johonkin kinkkiseen ongelmaan? Ja toisen, jonka kanssa rysäytämme viestinnän ja muotoilun omaan omituiseen laatikkoomme.

Jos minä tuon laatikon koloilla tai koloitta, tuotko sinä mystisen muotoiset palikat?

Kävin kaiken kaikkiaan neljässä näyttelyssä ja otin surutta parit valokuvat suosikkiteoksistani.

Työväenmuseo Werstaalla en ollut käynyt vielä koskaan kiertämässä, vaikkakin olen heidän auditoriossaan käynyt lukuisilla luennoilla ja muutamissa seminaareissakin. Halusin Werstaalle katsomaan näyttelyä Taide konfliktissa, mutta tulin pikaisesti kiertäneeksi pysyvätkin näyttelyt (esim. Höyrykonemuseo).

Taide konfliktissa -näyttelyn suosikkini oli ehdottomasti Filippo Zambonin Kuoleman kasvot (2011) -valokuvasarja, jonka yksi kuva oli päätynyt näyttelyn julisteeseenkin. Erittäin kaunis muistutus siitä, ettemme unohtaisi Jyri Jaakkolaa ja Alberta Cariñoa. Teoksia oli näyttelyssä usealta muultakin taiteilijalta, mutta nämä valokuvat tekivät minuun suurimman vaikutuksen visuaalisesti. Toki uskon, että Ricardo Trabulsin Zapatistien intensiiviset katseet tulevat myös uniini.

Taidekeskus Mältinranta tarjoili minulle Tampereen Taiteilijaseuran kesänäyttelyn Valonkerääjät. 26 taiteilijaa, osa teoksista näytillä vain verkossa. Käsittääkseni osa teoksista on Taidelainaamon listoille ja osa ihan ostettavissa. Minä kiersin näyttelyn vain visuaalisen ilon vuoksi, ja valitsin pari kolme suosikkiani.

Ylimpänä näistä kolmesta on Torsti Niskasen Nimettömät teokset, vuodelta 2011 kaikki neljä. Muistan hämärästi viime vuonnakin kiinnittäneeni huomiota Niskasen nimettömiin teoksiin. Voisin helposti kuvitella tuollaista jälkeä esimerkiksi oman kotini seinälle joskus tulevaisuudessa.

Toisena suosikkina Pia Feinikin teokset Music, 2011 & Fumame, 2011. Ensimmäisenä niissä minuun vetosi väri, sitten löysin niistä leikittelevän muodon. Etenkin Musicin pyöreät muodot ja sinivihreät sävyt saavat minut haltioihini.

Ensimmäinen teos, johon näyttelyyn tullessani kiinnitin huomioni oli kuitenkin ehdottomasti Sanna Kauppisen Ursa Minor, 2010. Aivan mahtava karhu! En koe mitään erityistä viehtymystä kalloja kohtaan, tässäkin teoksessa tuo kokonaisuus on se mikä viehättää. Teoksen edessä näkee ruskeassa yksityiskohtia, jotka tekivät tästä suosikkini.

Finlaysonin alueelta löytyy Galleria Nottbeck, johon saattaa tällä hetkellä kävellä katsomaan muotokuvia näyttelyyn Muotokuvamaailma. Siis valokuvia, ei muotokuvamaalauksia. 27 ammattikuvaajan yhteisnäyttely, muutamia muotokuvia kultakin.

Erittäin kauniita kuvia oli monia, mutta minä viehätyin ehkä kuitenkin eniten kuvista, jotka on ottanut Anna-Liisa Nikus. Katsokaa nyt tuota isää ja lasta keskimmäisessä kuvassa ja isän käsivartta, johon on (oletettavasti) tatuoitu lapsen nimi (haluan ainakin uskoa näin). Heräsi myös halu otattaa itsestä oikeita kunnollisia kuvia, muuten vain. Elämässä tuntuu olevan aika harvoin sellaisia tilanteita, kun otettaisiin ihan tarkoituksella valokuvia ihan studiossa: joitain lapsuuskuvia, rippikuvat, ylioppilaskuvat, ne minusta on otettu. Miksi niitä ei voisi ottaa muuten vain?

Lopulta päädyin naapuriini, AvaraTaiteen pyörittämään Galleria Rongaan. Rongassa on meneillään vaihtonäyttely porilaisen taitelijaseura NYTE ry:n kanssa. Melkein siis kuin olisi lapsuuden kotimaakuntaansa kävellyt

Tästä NYTE-näyttelystä mielitietyikseni nousivat etenkin Henna Tyrväisen Lauran muotokuva, 2011 ja Leenan muotokuva, 2011 ja Laura Myllykankaan serigrafiateos Traffic Signs. Tämä näyttely sisälsi keskenään varsin erilaisia teoksia, olipa joukossa yksi teos digitaalisessa valokuvakehyksessäkin.

Erittäin miellyttävä sunnuntai-iltapäivä. Eikä ollenkaan huono alku kesälomalle 2011.

Tarkastelin Zenton blogissa omien kaikkien aikojen suosituimpien postauksien listaani. Se osoittautui hyvin Facebook-voittoiseksi, joskin ilokseni joukkoon mahtuu myös vähän Twitteriä, profiilikuvia, bloggaamista ja tapahtumajärjestämistä.

1. Facebook siivoaa ryhmät: on oiva aika perustaa sivu
2. 5 esimerkillistä yrityssivua Facebookissa
3. Facebookin Sivut tulevat muuttumaan
4. 4 asiaa jotka Facebook-sivulla tulisi olla kunnossa
5. 5 lisäesimerkkiä Facebookin yrityskäytöstä
6. Mistä on hyvät profiilikuvat tehty?
7. 5 esimerkkiä Twitterin yrityskäytöstä
8. 5 kysymystä yritysbloggaamisen vaikeudesta
9. Tapahtumajärjestäjän sosiaalisen median muistilista
10. Minisaitit ovat mahdollisuus Facebookissa

Tietenkään tämä ei kerro vain minusta, vaan myös ajankohtaisista painotuksista työssä ja tietysti (potentiaalisten) asiakkaiden kiinnostuksesta.

Olen vakaasti sitä mieltä, että sosiaaliseen mediaan on helppo lähteä nimenomaan Facebookin kautta ja siitä syystä blogauksetkin painottuvat sille puolelle. Niin ikään Zentolla vetämissäni koulutuksissa lähdetään useinkin liikkeelle Facebookista, koska yksinkertaisesti se on suomalaiselle pk-yrittäjälle ehkäpä järkevin paikka aloittaa sosiaaliseen mediaan tutustuminen. En myöskään pistä pahakseni, jos minut koetaan Facebookin suhteen asiantuntevaksi tahoksi toimintani johdosta.

Tästä TOP10-postausten listasta toivottavasti näkyy myös tavoitteeni antaa jokaisella kirjoituksella jotakin: ratkaisuja ongelmiin, esimerkkejä, vinkkejä ja ohjeita sosiaalisen median ja sen käytön suhteen.

Visuaalisen suunnittelun historiani sen sijaan ei tältä listalta juurikaan näy, korkeintaan profiilikuvia koskevasta blogauksesta jonkin verran. Painopiste on vaihtunut leiskaamisesta ja graafisesta suunnittelusta hyvin vahvasti sosiaalisen median puolelle. Oliko tässä tarkoitus käydä näin? Ehkäpä

Tekee tietysti myös hyvää tsekata mikä toimii ja mikä ei.