Posts Tagged 'sosiaalinen media'
Bloggaajan työminä osallistuu
Käykö sinulla niin, että työminä puskee vapaa-ajan minän varpaille väkisin? Olen vapaa-aikanani ruokabloggaaja, kuten varmaankin olette jo huomanneet. Jokapäiväisen Leivän ansiosta olen päässyt osalliseksi kaiken maailman kutsuista ja tuotelähetyksistä, niinkuin monet muutkin ruoka-, muoti- ja teknologiabloggaajista. Esimerkiksi Sillä Sipuli -blogista

Kaunis sanomalehti on aamuni avaus
Olennainen osa minun aamujani on sanomalehti. En ehkä kieriskele ilkialasti sanomalehdissä, niinkuin kuvan leidi, mutta sanomalehti päihittää aamupalan syömisen 6-0. Valtaosina aamuista se sanomalehti on tietysti Aamulehti, mutta on aikoja ja paikkoja kun on tyytyminen johonkin muuhun lehteen, kuten esimerkiksi

Stop spoilereille statuksissa!
Spoilereilla on tapana ohjata ilmaa tai tietoisuuttamme ennakkoon esimerkiksi televisiosarjan käänteistä. Minun äitini haluaa aina heti tuotantokauden alussa tietää kuka voittaa Selviytyjät sillä kerralla, jotta voisi tarkkailla nimenomaan voittajan strategiaa, mutta minä en halua tietää kuka on jakson putoaja ennenkuin

Minä opiskelun muutoksen osana?
Ensi viikon perjantaina, eli 12.11. järjestetään Proakatemian opiskelijatiimin toimesta Tampereen ensimmäinen TEDx-tapahtuma eli TEDxProacademy. Kuten TED-tapahtumilla yleensä, on tälläkin tapahtumalla missio: käynnistää muutos opiskelun nykyaikaistamiseksi. Minulla oli ilo tulla valituksi hakemuksen perusteella tapahtuman yleisöön. Minun elämääni ja sen työteliäisiin valintoihin

Mikä on Diilin netitön diili?
Diilissä on tv-sarjana jotain sellaista, mikä kiehtoo minua kovasti. Eikä vain Suomen Diili, vaan olen ollut alusta alkaen kiinnostunut myös USA:n The Apprenticesta (linkki spoilaa tuoreinta kautta), julkkiskausista en tosin niin välittänyt. Tämän viikon jaksossa (jakso 7) Suomen Diilissä oli